Kartsa

"Kartsa", tai porilaisittain ”ränni”, on porilaisessa 70-80-luvun nuorisokulttuurissa käsite, joka elää puhekielessä vielä tänäänkin. Tosin nuorimmat kartsa-termin käyttäjät tuskin tuntevat sanan alkuperää, mutta tietävät, mitä sillä tarkoitetaan.

Kortteli, joka käsittää Gallen-Kallelankadun, Antinkadun, Itäpuiston ja Pohjoispuiston, ja joka siis sijaitsee aivan Porin keskustassa, muodosti kartsan. Nämä kadut olivat nuorison kohtaamispaikka perjantai- ja lauantai-iltaisin.

Kartsaa, eli ko. korttelia kierrettiin ympäri kävellen tai autoilla. Erityisesti alaikäinen nuoriso viihtyi kartsalla, koska ravintoloihin pääsyä oli vielä odoteltava.

Kartsa eli kukoistustaan 70-luvulta 80-luvun puoliväliin, mutta kävelykadun tulo Yrjönkadulle riudutti vähitellen kartsan kokonaan ja nuoriso siirtyi hengailemaan ”kävikselle” 90-luvun alkupuoliskolle asti. Tänä päivänä myös kävis on typötyhjä viikonlopun iltoina.

[takaisin ylös]

Ratsulan kulma

"Ratsulan kulma" (tunnetaan myös "Frenckelin kulmana") tarkoitti aluetta, joka ulottui muotitavaratalo Ratsulan (entisen "Antin asun") pääovilta silloisen elokuvateatteri Kinon (nykyisen Bar Kinon) oville asti. Tämä alue oli nuorison kokoontumispaikka. Siellä nuoriso oli kartsaan verrattuna vanhempaa ja pääosin ylemmästä sosiaaliluokasta.

Ravintoloiden sulkeuduttua (n. kello yksi) Ratsulan kulma toimi eräänlaisena jatkopaikkana, jonne väki jäi hengaamaan ja jatkamaan iltaa. Monet totuuksiksi muuttuneet käsitykset ja uskomukset saivat alkunsa Ratsulan kulmalta, joista ehkä tunnetuin urbaanilegenda koskee maksullisten tyttöjen löytymistä ko.alueelta.

[takaisin ylös]

Ratalinna

Ratalinna oli (ja on vieläkin) legendaarinen kerrostalotalo Porin rautatieaseman läheisyydessä. Alun perin VR:n työntekijöiden asuintaloksi tarkoitettu rakennus on kirvoittanut lukuisia urbaanilegendoja, synnyttänyt uskomattomia tyyppejä ja heidän mielettömiä edesottamuksiaan, sekä Finlandia-palkitun elokuvakäsikirjoituksen. Kaiken tämän todellisista, elävistä ihmisistä ja elämästä.

Ratalinna valkokankaalla

Elokuvakäsikirjoituksestaan Finlandia-palkittu kirjailija Juha Lehtovuori asui lapsuuttaan (70-luvulla)

Ratalinnassa ja kirjoitti kokemuksiaan palkittuun käsikirjoitukseensa elokuvaan "Veturimiehet heiluttaa" (1992). Monien elokuvan henkilöiden ja tapahtumien esikuvat löytyivät todellisesta Ratalinnasta. Tosin uskomattomimmat jutut usein jäävät pois juuri epäuskottavuutensa vuoksi.

[takaisin ylös]

Parturiliike Matti J. Muurimäki

Legendaarinen porilainen parturiliike, joka sijaitsi Valtakadun ja Isolinnankadun kulmauksen sisäpihalla. Liike ja sen maine kulminoitui kokonaan persoonalliseen omistajaansa, mestarilliseen parturi Muurimäkeen.

Parturit vs. kampaamot

Tämä parturiliike oli nimensä mukaisesti miesten parturi, joka tarjosi mm. perinteistä, mutta nykyään jo lähes ylellisyydeksi muodostunutta amerikkalaista parranajoa kuumine kääreineen ja hierontoineen 30-luvun gangsterielokuvien tyyliin.

Tarina 80-luvun puolivälistä kertoo, kuinka eräs nuori mies pistäytyi kerran ovesta liikkeeseen ja kysyi minivoguen (miesten permanentiksi kutsuttu hiusmalli 70-80-luvuilla) hintaa, johon samaan aikaan toisen asiakkaan hiuksia leikannut parturimestari vastasi lakonisen viileästi "kaupungissa on lukuisia kampaamoja".

Herra Parturimestari

Omistaja rakasti klassista musiikkia, harrasti moottoripyöriä ja sisusti liikkeensä sekä omien lomamatkojensa että asiakkaidensa tuomilla matkamuistoilla. Asiakkaille tarjoiltiin kahvia ja juhlapäivinä konjakkia. Toisinaan asiakkaan kanssa ajankohtaisista asioista keskusteltaessa, saattoi yhteiskunnallisesta epäkohdasta tuohtunut parturimestari äkkiä heittää saksensa pöydälle ja sanoa "nyt kyllä keitetään kahvit ja jatketaan vasta sitten".

Parturiliike Muurimäki lopetti toimintansa 2006 parturimestarin jäädessä eläkkeelle. Samalla päättyi kokonaan eräs aikakausi porilaisessa parturihistoriassa.

[takaisin ylös]

Lyseo

Porin Lyseo on monen porilaisen mielestä eri tavoin Porin merkittävin koulu. Yli satavuotisen historiansa Lyseo aloitti poikakouluna ja tämän ajanjakson kuuluisin oppilas lienee ollut presidentti Risto Ryti. Vuonna 1975 Lyseon oppilaiksi tuli myös tyttöjä.

Vanha ja kuuluisa koulu pitää sisällään myös paitsi kuuluisia oppilaita, myös legendaarisia opettajia. Yksi heistä on Sösö, jota entisen oppilaat ovat muistelleet näin:

"Sösö on merkittävimmän porilaiskoulun merkittävin legenda. Muitakin legendoja on, mutta Sösö on monissa suhteissa uniikki. Ylivoimainen.

Kalervo Nikkilä aloitti Lyseossa 1947. Ymmärrykseni mukaan ainoa opettaja, joka omalle ikäluokalleni on a) jäänyt varmasti mieleen ja b) ei ollut vihattava tai halveksittava. Kaikki muut opettajat nähdäkseni epäonnistuvat tässä valtio-opillisessa ristiintaulukoinnissa.

Sösö oli toiminut opettajana siis 26 vuotta kun aloitin 1973.

Päällä aina sama paita, sama työtakki. Aina rintakarvat ja niissä pienet puulastut. Kävelytyyli erikoinen: kädet eivät käyneet sivuilla vaan roikkuivat, etukeno vahva. Siluetin tunnisti välittömästi. Ilme aina sarkastinen. Samoin kommunikoinnin sisältö ja äänen väri. Kasvot näyttivät jotenkin apinamaisilta. Käsiala kivikautinen, pulterimainen. Kasvoissa näkyi ylivoima. Konservatiivi, koulupoikahenki vahva.

Sattumuksia tunneilta

Ikätoverini, rinnakkaisluokkalaisen, tulevan tullineuvoksen ja muusikon, Heikin mukaan Sösö sanoi oppilaiden kuullen NAISopettajalle: "HAAAISTA SHINÄ AKKA PAAASHKA!", kun NAISopettaja yritti terrorisoida hauraita esiteinipoikia.

Sösö tuli tunneille yleensä myöhässä. Pojat päivystivät kellaritasossa pienessä ikkunattomassa holvissa käsityöluokan edustalla.

Viihtyi jopa omilla tunneillaan sokkelomaisen käsityöalueen katveissa, eikä välttämättä ollut paikalla, kun pojat hieroivat käsitöitään kuukausista toiseen.

Vahva teoria vallitsi, että äijä otti punssia peräsokkelon taaimmassa lukitussa takasopessa. Muistan kurkkineeni jostain raosta ja nyt jotenkin muistikuva on vahva: äijä ryyppäsi pää takakenossa. Kaljapullojakin löytyi takahuoneesta, kun mies unohti oven lukitsematta.

Sösö ilmaantui nurkan takaa aina jotenkin salakavalasti. Silloinen kaverini, mua 3 vuotta vanhempi, tuleva huonekalukauppias Tapio, vannoi todeksi seuraavan jutun: Tapio oli tehnyt kuukausikaupalla tuhkalapiota ja nähnyt paljon vaivaa, stressiä. Kun lapio tuli valmiiksi ja oli helvetin hieno, tuli Sösö paikalle. Sösö vilkaisi juuri teräsharjalla raavittua metalliosaa ja sanoi: "OTETAANPASH TUOSHTA POISH HIEMAN KUONA-AINEITA". Otti käteen saatanallisen lekan, tuhkalapio toiseen käteen. Lapio alasimelle. Saatanallinen lyönti keskelle lapion vartta. Tapio joutui tekemään uutta lapiota "puoli vuotta".

Sösö rakensi vuosia puuvenettä jossakin sokkelonsa peräosissa. Valmistumisen jälkeen vene ei mahtunut ulos, vaan se jouduttiin hajottamaan (kaupunkilegenda, en tiedä).

Legenda oli ehkä sekin, kun joku ei onnistunut sorvaamaan sorviin kiinnitettyä puupalikkaa kovin tehokkaasti. Sösö pamahti viereen, tönäisi esiteinin vege, otti haara-asennon ja painoi taltan tiukassa kulmassa aggressiivisesti pyörivän puupalikan kylkeen - huonosti alun perinkin kiinnitetty palikka lensi 10 potenssiin 5 vauhdilla Sösön hampaisiin, minkä tuloksena Sösö nosti päänsä takakenoon, ryöppysi verta ja hampaita sekä huusi kurlaavasti "PERKELE!".

Seisoin itse veressä, kun tuleva monitoimimies Pekka, n.13v., työnsi kätensä pikkusormen smirgeliin - veri lensi samalla tavoin kuin myöhemmin Dario Argenton elokuvan "Tenebrae" (1982) loppuhuipennuksessa. Pekka kysyi geysireineen yllättävän hillitysti Sösöltä, että "mitä tälle tehdään?". Samaan aikaan, kun Sösö alkoi ääni väristen vaatia, että "äkkiä terveyssisarelle", hän piti kuitenkin lujasti Pekkaa toisesta ranteesta kiinni niin, että asetelma pysyi samana tuskallisen pitkän ajan. Pekkaa huvitti tunnin kuluttua juttu helvetisti, mutta h-hetkellä olo tuntui jakomieliseltä.

Itse olin paikalla myös silloin, kun vietimme vastakkaisessa perähuoneessa vesivärimaalaussessiota (Sösö opetti meille myös yhden vuoden "kuvaamataitoa"). Keksimme että homma sujuu paremmin, kun ruttaamme vesimukeihin paperipyyhkeitä ja heittelemme niitä kokoonpuristuksen jälkeen värit pärskyen toistemme lärveihin. Nurkkien takaa, katveista, kuitenkin eteni Sösö, jonka näki tuleva linnakundi Jukka, n.12 v. Jukka huusi hieman liian lujaa varoituksen "varokaa jätkät Sösö tulee!". Kesti tovin, ennen kuin Sösö tuli näkyviin nurkkien takaa, mutta ääni oli jo tätä ennen erittäin selkeä: "KYLLÄ SHÖSHÖ TULEEE!".

Erään tunnin aluksi tuleva lääkintävoimistelija Jouni, n.12v., ei löytänyt keskeneräistä työtään luokan omalta hyllyltä. Jouni reklamoi Sösölle "opettaja mu tyä o pöhkitty". Sösö huudahti keskeytyksestä ärtyneenä kuuluvasti: "MENESSHINÄ ÄITISI KANSSA BÖHHKIMÄÄÄN!".

Seisoin vieressä, kuten myös silloin, kun tuleva kirjailija Antti, about 13v., sai Sösöltä nuhteet aivan provosoimatta, ilman ennakkovaroitusta: "ÄLÄ SHINÄ VIITSHI, VAIKKA MINÄ OLEN OBETTTANUT SHINUN ISHÄÄÄÄSI!".

…ja sattumuksia välitunneilta ja muualta

Edelleen seisoin vieressä, kun Sösö oli valppaana välituntivalvojana paikalla, jonkun pamauttaessa paskaksi keskellä välituntia keittolan ikkunan (kellarikerros). Sösö singahti, tunkeutui monikymmenpäisen jätkälauman poimuihin, tarkkaili populaa, bongasi tulevan porilaisvaikuttaja (?) Jarin, n.13v.. Tiukka manifestointi: "EMMINÄ SHINUA SHYYTÄ, MUTTA SHINÄ SHEN TEIT!".

Lisää faktaa: koulun ruokalassa mopedeja (nuorimpia oppilaita) ohitettiin pitkässä jonossa armotta. Opettajien pöydässä ei kukaan koskaan viitsinyt kiinnittää asiaan huomiota. Siis muut kuin Sösö. Näin monta kertaa pitkässä jonossa (taka-osasta käsin), että Sösö nousi turkooseine takkeineen opettajien pöydästä ja mitään sanomatta kävi isällisesti poimimassa etuilijat kainaloista käsin ja jonoon perään vaan.

Sösön kuuluisa "valtavuus"

En ole koskaan törmännyt yhteenkään lyseolaiseen, joka olisi muistellut Sösöä halveksien tai katkeroituneesti. Kaikkia muita joko halveksitaan tai vihataan. Ei siis kaikki oppilaat, mutta ne, joiden kanssa olen itse muistellut, eivät ole suhtautuneet suopeasti moneenkaan opettajaan.

Haluaisin vielä tiliöidä, ettei Sösöstä kukaan voi kertoa muisteluksia niin, että se VALTAVUUS välittyisi oikeudenmukaisesti. Ei kukaan voi kuvata sanallisesti Sösön ääntä tai kasvojen ilmettä, kun hän sanoi tulevalle NHL-tähdelle, Karille (n.11v.): "EI TÄÄLLÄ TARVITSHE DIIIIVAILLA".

Sösö myös esitelmöi mielellään Wankel-moottorien ominaispiirteistä, sekä mm. pirunpaskasta (hajupihka, mauste). Oppilaiden kiinnostus oli nolla, mutta Sösöä ei homma haitannut grammaakaan.

Edelleen Sösö kokosi syksyn ensimmäisellä oppitunnilla 1974 oppilaat juhlallisesti höyläpenkeille istumaan. Hän halusi kertoa silloiset tuntemuksensa: Ääni väristen mies välitti opettajanhuoneessa kuulemansa järkyttävän uutisen - seuraavana syksynä, vuoden kuluttua, 1975, kouluun "ON NÄIDEN KAIKKIEN VUOSHIEN JÄLKEEN TULOSSHA - TYTTÖJÄ". Kalervo Nikkilä oli luullut kokeneensa kaiken, mutta pahin nöyryytys oli vasta edessä... "

Nimimerkki "Oppilaana 1973-78"

"Eletään 1970-luvun puoliväliä. Joukko Porin Lyseon poikakoulun oppilaita – iältään siinä 13. ikävuoden korvilla – odotti iltapäivän käsityörupeamaa alkavaksi. Aika Sösölän tyrmää muistuttavassa odotustilassa alkoi käydä pitkäksi, kun mestari itse ei tuntunut saapuvan ollenkaan.

Tilanteen poikkeuksellisuudesta johtuen ryhmä päätti ryhtyä ennenkuulumattomaan tekoon ja edetä käsityötilaan oma-aloitteisesti ennen Sösöä. Yllätys olikin melkoinen, kun tilaan päästyään sällit noteerasivat Sösön kuitenkin olevan jo paikalla. Herra oli höyläpenkin ääressä, melkoisessa humalatilassa, työtakki ja rintakarvat sahanpurujen peitossa.

Pojat huomattuaan Sösö urahti ärtyneesti: "MENKÄÄ POISH, MINULLA ON NUHA!". Iltapäivävapaa alkoi siitä."

Nimimerkki "Lyseon oppilas 1973-82"

[takaisin ylös]

Talo / Annankatu / Annis

(Annankatu)

Anniksen (puhekielessä 80-luvulla alun perin ja konkareiden suussa edelleen "Talo", lyhennelmä "Kulttuuritalo Annankatu 6:sta") merkitystä porilaisen ei-valtavirta-nuorisokulttuurin kehtona ja ylläpitäjänä on mahdotonta määrittää. Talo on antanut kasvuympäristön monille erilaisille ja eri alojen kulttuuritoimijoille, kuten musiikille, kuvataiteelle ja teatterille.

Annankadulla sijaitseva rakennus oli alun perin Teikitin vaatetehdas, jonka kaupunki antoi kunnostettavaksi ja käyttöön erilaisia kulttuuriharrasteita varten 80-luvun alussa. Vastaavanlaiselle paikalle oli tilaus ja ilmapiiri kaupungissa jo suorastaan vaati sopivia tiloja löytyväksi. Edessä olisi saattanut olla esim. jonkinlainen talonvaltaus ilman kaupungin suostumusta asialle. Talon remontointi tapahtui talkoovoimin, johon kaupunki kustansi välineet.

Vuosien varrella Talo on ollut purku-uhan alla useasti. Monet ovat pitäneet rakennusta maisemaa rumentavana ja paikkaa itsessään "oudon nuorison hämäränä kokoontumispaikkana". Aina Talo on kuitenkin saanut jatkoaikansa ja tänä päivänä kaupunki tukee toimintaa mm. palkkaamillaan työntekijöillä.

Useat tunnetut porilaiset bändit ovat aloittaneet soittouransa Talolta. Tänäkin päivänä Talolta löytyy monen kokoonpanon treenikämppä, myös muutamien sellaisten, jotka ovat olleet alusta asti mukana Talon toiminnassa.

Treenikämppien lisäksi Talolla toimii myös erilaisia harrastajateattereita ja siellä järjestetäänkin säännöllisesti näytöksiä, bändi-iltoja ja erilaisia lastentapahtumia.

[takaisin ylös]