Tikse-jengi on 80-luvun porilaisessa suhteellisen ”jengittömässä” maisemassa erikoisuus. Aittaluodon jengi sai nimensä Aittaluodon lempinimestä, Aittiksesta, jonka porinkielinen genetiivimuoto on ”Aittikse” (suom. Aittiksen), josta puolestaan johdettiin ”Tikse-jengi”.
Jengi koostui pääasiassa aittaluotolaisista, mutta mukana oli jäseniä myös muista lähimmistä kaupunginosista, kuten Viikkarista eli viidennestä osasta.
Jengillä oli oma t-paita, jota jäsenet ylpeinä kantoivat, mutta jonka hurja kuvakieli puukkoineen sai useimmat äidit huokaisemaan hämmästyksestä tai kauhusta.
Tikse-jengin profiili oli hurjempi, kuin mitä jengi oli todellisuudessa. Ainakin kerran kuitenkin päästiin paikalliseen lehteen onnistuneen tihutyön johdosta. Entinen tikseläinen muistelee, että kyseessä saattoi olla särjetty ikkuna tai roskalaatikkoon sytytetty tulipalo. Tikse-jengiä ei myöskään koskaan saatu edesvastuuseen tästä tihutyöstä.
[takaisin ylös]