Nostalginen Pori

Ravintolakulttuurista Porissa 80-luvulla yleensä

80-luku oli viimeisiä aikoja, jolloin ravintolakulttuuri piti sisällään vielä jonkinlaisia sääntöjä ja vaatimuksia, mutta toisaalta tiettyä tasoa ja tyylikkyyttä. Tämän päivän parikymppinen tuskin osaisi äkkiseltään edes käyttäytyä ja toimia kasari-ravintolassa.

Ravintolat sulkivat ovensa pääsääntöisesti kello yhdeltä. Tästä syystä ilta aloitettiin huomattavasti aiemmin kuin nykyään. Ravintolassa tuli olla jo noin kello 19, mikäli halusi saada istumapaikan ja pöydän. Etkoja ei ollut, mutta jatkoille mentiin sitäkin useammin.

Monessa paikassa portsarille saattoi jättää pussikaljansa ravintolaillan ajaksi ja saada ne jälleen mukaansa jatkoille lähdettäessä.

Vielä 80-luvun alkupuolella miesten solmiopakko oli suhteellisen tavallinen sääntö.

Useissa ravintoloissa istuttiin pöydissä. Tänä päivänä tavallisia sohvia ja lounge-tyyppisiä tiloja ei tavannut juuri missään.

Monissa paikoissa oli käytössä vain pöytiintarjoilu. Kaikki tilaukset tehtiin pöydässä tarjoilijalle, tiskiltä haettiin harvoin mitään. Mikäli tällaisessa paikassa kuitenkin oltiin, jokainen haki ja tilasi juomansa itse, eli kaverille ei tuoppia ostettu. Oli myös kiellettyä myydä asiakkaalle kahta drinkkiä samalla kertaa (esim. wiski/shotti ja olut).

[takaisin ylös]
Etusivulle