English summary: fuel tanks and tail is completed (1.12.2003). I'm continuing with front fuselage.


Työpaja/ my garage

Eri osioiden valmistus

Yleistä
Alkuvalmistelut
Sivuperäsin
Korkeusvakaaja
Elevaattori
Runko
Korkeusvakaajan ja peräsimen liittäminen

Pintapellin taivuttaminen
Taivutusten testaaminen ainetta rikkomattomalla menetelmällä (tunkeumaväritesti)
Niittaaminen

 

Yleistä:

  • Kanttauksissa on käytetty suunnittelijan antamaa ohjetta, jossa taivutussäde on vähintään kolme kertaa materiaalin vahvuus.
  • Tästä on jossain kohdissa poikettu siten, että säde on määritetty AC 43.13-1B:ssä määritettyjen normien mukaisesti. Kanttauskoneen leuka saa taivutussäteestä riippuen olla sen mukaan myös eri kuin Zenair Aircraftin antamissa ohjeissa.
  • Kaikkien osien reunat on hiottu pituussuunnassa ja testattu "sormitestillä".
  • Hitsaaminen on tehty tigillä käyttäen lisäainetta (AWS) ER 70S-2. Osat on puhdistettu ennen hitsausta. Niitä ei ole lämpökäsitelty ennen tai jälkeen hitsauksen (materiaalit ovat ohuita, 1-3 mm, ja hitsauksessa on käytetty em. lisäainetta).
  • Kokoaminen tapahtuu rakennusmanuaalin mukaisessa järjestyksessä.
  • Jos jokin osa on pielessä, tehdään nöyrästi uusi.
    Siipikaarien taivutuksissa on käytetty symmetrisiä jigejä ja muoto on naputeltu kumivasaraa ja puupalikkaa käyttäen.
  • Leikkausten kulmat porattu pyöreiksi repeämisen ehkäisemiseksi.
  • Reikien porauksissa on käytetty kaavaa e=3xD. Eli reunan etäisyys reiästä on kolme kertaa reiän halkaisija.
  • Niittausten väli on 40 mm ellei piirustuksissa toisin ole mainittu (Zenairin ohje).
  • Niittauksissa on käytetty AN-niittien lisäksi Avdel Avexin 3,2 ja 4-millisiä "popniittejä". Niittipistoolin pää on modifioitu Zenairin ohjeiden mukaisesti. Tein koeniiittauksia modifioidulla päällä ja tarkastin, että niitin kanta istuu kokonaisuudessaan pinnan päälle.
  • Kevennysreikien reunat muovattu hiiliteräksestä valmistetuilla kiekoilla.
  • Niittaus on tehty paineilmalla, jotta jälki olisi mahdollisimman tasaista. Ilmanpaineet niiteille A4 = 40 PSI, A5=50 PSI
  • Reikien jäysteet on poistettu isoa poranterää käyttäen (tai viilan reunalla).
  • Ennen korroosiosuojamaalausta (sinkkikromilla) osat on puhdistettu karhuntassulla ja puhdistettu lakkabensalla ja pirtulla. Maalaus tehty ruiskulla.


    ALKUVALMISTELUT
    (takaisin)


1.11.2002 Nonnii, nyt sitten syntyi päätös konetyypin valinnasta ! Kone on Zenair CH 701 (sitten joskus...), jonka piirustukset ja manuaalit tilasin tänään valmistajalta. Täysiverinen STOL, tietysti, etusolakoineen ja flaperoineen.. Odotus on kärsimystä....

5.11.2002 Ehdinpä töiden päätyttyä kurvaamaan ilmailukerhon huoltohallille, jossa Mäkisen Timon pisti puumerkkinsä papereihin eli suostui rakennustyön valvojaksi. Kiitos ! Sitten vain hakemus postiin. (Valvoja vaihtui 9.12.2003 ja Timon ansiokasta työtä jatkaa Teemu Saarikko).

5.11.2002 Kotimatkalla bongasin ruokakaupan ilmoitustaululta ilmoituksen lämpimästä autotallista, joka soveltunee rakennuspaikaksi. Passeli tila. Sain vuokrasopimuksen aikaan huokealla hinnalla. Hyvä puoli on se, että autotalli sijaitsee samassa kaupunginosassa vain 300 metrin päässä kotoa.

6.11.2002 Tarvikeostoksilla. Rakennustilaan pitää saada kunnollinen, SUORA ja tukeva työtaso, sillä en aio rakentaa kieroja siipiä. Siispä hilpaisin Puukeskukseen sihtailemaan laudan päästä sopivia ehdokkaita pöydän rakennusaineiksi.
14.11.2002 Piirustukset saapuivat AirMailina jenkeistä. Eipä aluksi näyttänyt kummoiseltakaan paketilta, mutta piirustusten ja manuaalin lähempi tarkastelu vakuutti. Höysteenä oli uskonvahvistustakin - sitä tarvitaan ! Ilta kuluikin lueskellessa ja siipikaaria piirrellessä. Alustavasti tuli sovittua Porin Ilmailukerhon kanssa, että pääsen sahailemaan jigit kerhon erinomaisilla puutyökaluilla.
15.11.2002 Puukeskukseen, sillä vahvuudeltaan 21 millistä jigivaneriakin pitää hommata. Illalla ensimmäisiä kaaria piirrellessä iski käsienpuutostauti. Avuksi piti ottaa vaimo, joka itse asiassa piirsi yläprofiilin minun pidellessä teräsviivoitinta. Yhteistyöllä siipikaaren yläprofiilista tuli hyvä !
Päivän toinen hyvä uutinen oli se, että saan käyttää koulun giljotiinia ja kanttauskonetta levyjen muotoiluun. Tarjouspyyntö Arigoteknikille Ruotsiin lähti tänään faksilla. Vuokrasopimuskin tuli tänään allekirjoitettua. Ilmailukerhon Veli Novaro antoi luvan puutyökalujen käyttämiseen, mutta vain hinurakentajien ollessa paikalla. Yksin ei siis pääse sahailemaan, mutta pääsee kumminkin !
17-18.11.2002 siipikaarien piirtely jatkui. Nyt pääkaareen lisäksi vanerille piirtyi rungon puoleinen päätykaari, joka on jännästi pääkaarta huomattavasti pienempi. Vaimosta jälleen paljon apua !
23.11.2002 "Lentokonetehtaan" työpöydän väsäilyä. Rakennuspöydän kehikko valmistui. Aika paljon nakuteltavaa, mutta eipähän hetku ! Kurre Arigolta vastasi viimein tarjouspyyntööni - vaati lopulta soittelua, jotta uskovat minun olevani tosissaan ostoksilla. Pieni ongelma on se, että pöytä on suora, mutta autotallin lattia on aavistuksen kalteva viettäen ovea kohden. Asia korjaantuu ennen varsinaisen kokoonpanon aloittamista. 5 h
24.11.2002 Pöytälevyn haku puukeskuksesta. Puulla on hintaa ! Niin kuin myös uudella Makitan kuviosahalla.
6.12.2002 Työkiireitä piisannut. Tänään oli vihdoin aikaa jigien sahaamiseen levystä. Pajan pöytäkin alkaa vähitellen olla valmis. 4 h
8.12.2002 Pikainen visiitti verstaalla tuotti yhden muottiaihion raakileen lisää. 1 h
13.12.2002 Rakennuslupa tupsahti postilaatikkoon ! Kiitos liitolle ja laitokselle !
14.12.2002-15.12.2002
Taas kauppaan ostamaan lisää työkaluja. Porin Ilmailukerho antoi periaatteessa luvan muottien valmistamiseen, mutta käytännössä pääsy pajalle on ollut aika vaikeaa. Eipä siis auttanut muu kuin investoida nauhahiomakoneeseen, jolla lyyti kirjoittaa mukavasti ! Tässä hommassa tosiaan tarvitaan kunnon vehkeet ! Muottien viimeistely lähti nyt toden teolla liikkeelle ja viikonlopusta tuli tuotteliasta aikaa.
Mittoihinsa hiottujen muottien (kaikki eivät ole vielä valmiit) taivutusreunat värjättiin punaisella tussilla noin 5 mm. matkalta. Niihin tulee vielä 10 asteen kallistus, jolloin alumiini taivutuksen jälkeen jää 90 asteen kulmaan. Merkin avulla pystyy toivottavasti seuraamaan, jos kallistuksen teossa hionta lipsahtaa punaiselle vyöhykkeelle. Lisäksi reunat pyöristettiin suunnittelijan antaman kaavan mukaisesti, jotta reunoihin ei tulisi mikromurtumia.
Verstaan valaisimet kiinnitettiin myös paikalleen. Kokonaisvalotehoa on nyt n. 600 wattia eli riittävästi. Kiitos Masalle Hiltin lainasta ( ja anteeksi naapurit sitä helvetillistä poran meteliä ;D ) 8 h
27.12.2002 Plääh. Muottien teossa takaisku. Nauhahiomakone lipsahti parikin kertaa ja niinpä toisesta siipikaaren muotista tuli erilainen. Pakko tehdä uudestaan mikäli haluaa siipien olevan symmetriset ! (Itse asiassa pitänee piirtää siipikaarien muotit uudelleen ja hioa ne samalla kertaa vastakkain toleransseihin. Näin kappaleista tulee samalla kertaa identtiset.) Luontainen innokkuus yhdistettynä tyhmyyteen....Eli uusiksi meni !
Klassic (riippuliidin) meni tänään kaupaksi joten peltien hankintabudjettiin tuli 1050 euron kirjaus tulopuolelle. 3h
29.12.2002 Nyt alkaa lyyti kirjoittamaan. Korkeusvakaajan etureunan uusista taivutusmuoteista tuli täysin identtiset, kun ne hiottiin yhtä aikaa. Jälkimittauksissa todettu enimmäisheitto etureunassa + 0,3 mm eli toleranssien sisällä (0,5mm). Eli pari varovaista nuolaisua, niin kohdallaan on. Valvojan kanssa sovittiin treffit parin viikon päähän, jolloin muottien pitäisi olla valmiit. 3 h
2.1.2003 Korkeusvakaajan taivutusmuottien viisteet valmiit (reunat hiotaan noin 10 astetta vinoiksi, jotta alumiini taivutuksen jälkeen palautuisi 90 asteen kulmaan). Käynti paikallisella sorvarilla todisti, että ilmaisia lounaita ei ole. Kevennysreikien muottikiekkoihin uppoaa 300 euroa. Valmista pitäisi olla parin viikon päästä.
4.1.2003 Korkeusvakaajan muottien viilailua ja viimeistelyä. Verstaalle hommattu kirjahylly työkalujen säilytystä varten. Tiedustelin eilen Zenithairilta, voisiko koneen pääsalot, siipikaaret yms. kantavat rakenteet tehdä 2024-T3:sta 6061:n sijaan (niin kuin eräässä toisessa vastaavassa rakennusprojektissa on tehty). Kysyin siksi, että 2024:ää käytetään aika yleisesti kantavissa rakenteissa. Vastaus oli kuitenkin yksiselitteinen: ei voi. 30 min.
5.1.2003 Korkeusvakaajan etuosan taivutusmuotit ovat valmiit ja identtiset. Loppuaika kului korkeusvakaajan takaosien piirtelyssä. 3 h
11.1.2003 muottien rakentelua 3 h
12.1.2003 muottien rakentelua 3 h
17-18.2003 Muottien rakentelua 6 h
23.01.2003 Peräsimien muotit valmiit. Mittausten mukaan muotit ovat alle puolen millin toleransseissa eli sallituissa rajoissa. Lisäksi peltitilaus Arigoteknikille lähti toissapäivänä. Paikallinen konepaja sai kevennysreikien muotoiluun tarkoitetut kiekot valmiiksi.
Pitkän aprikoinnin jälkeen päätin, että tämä kone niitataan kasaan paineilmalla. Perusteena on niittauksen tasalaatuisuus. Lisäksi niittaaminen on nopeampaa ja rasittaa vähemmän niittajaa - tuleehan popniittejä (Avdel AVEX A4 ja A5) tähän koneeseen peräti 5 500. Miinuspuolelle tulee kompressorin hankinta, mutta sittenhän verstas on täydellinen ;)
Siiven muottien rakentelua 5 h
26.01.2003 Siiven muottien rakentelua 4 h
29.01.2003 Ostoksilla, paineilmakäyttöinen popniittipistooli ja kompura täydellistävät verstaan ;) Lisäksi kävin katsastamassa koulun giljotiinin ja kanttikoneen, joita on nyt lupa käyttää.
02.02.2003 Siipien jigit valmiit. Aikaa näihin meni todella runsaasti, koska yritin tehdä jigeistä niin hyvät kuin vain osasin. Hikinen työ oli todella vaativa, mutta lopputuloksesta tuli viimein hyvä. Heittoa ei ole joko lainkaan (pääkaarissa) tai sitten enintään + 0,4 mm ( siiven rungonpuoleisessa pikkukaaressa). Lisäksi jigien etuprofiili ja takaprofiili sopivat täysin toisiinsa ja niiden alapuoli ja pääkaaren sivut muodostavat täsmälleen 90 asteen kulman.
Näin siiven alapinnasta saadaan täysin lattea ja pääsalko asettuu tukevasti täsmälleen kohtisuoraan asentoon siivessä. Hyvin onnistunut profiili lupailee hyviä hidaslento-ominaisuuksia. 90 asteen kulma saatiin aikaiseksi leikkaamalla muotit suoraan vanerilevyn kulmista käsin (jonka tietysti tarkastin etukäteen ! ) , jolloin mahapuolen ja pääkaaren puoliskoihin ei tarvinnut koskea ollenkaan. Rungon puoleisen pikkukaaren jigin yläosa jätettiin viistoamatta, koska pintapelti on tässä kohdassa 30 asteen kulmassa (siiven runkoon kiinnittyvät päät ovat persoonalliseen tapaan koneessa viistot, jotta runkoon saadaan kattoikkuna).
Siiven jättöreunaa edeltä kaaren "selkä" on tässäkin koneessa täysin suora. Yritin tehdä tämän niin suoraksi kuin suinkin osasin ja suorahan siitä lopulta tulikin. Mutkittelu vaikuttaisi negatiivisesti koneen trimmattavuuteen.
Huh huh ! Jäljellä enää siiven takaprofiilin leikkausmuotti sekä etusolakon ja siivekkeen taivutusmuotit. Sitten ei auta kuin odotella peltien saapumista. 6 h
13.02.2003 Valvojan juttusilla. Käytiin läpi yhdessä piirustukset. Curt Arigolta lupaili toimittaa ensimmäisiä peltejä lähiaikoina, tosin itse olen varautunut ainakin kolmen viikon taukoon projektissa. Pikku tauko onkin paikallaan, onhan tässä huhkittu melko reippaasti. Masa, joka on peltiseppä, lupaili apua pidempien, yli metristen salkojen ja kappaleiden kanttailussa. Toisaalta sain luvan myös tekniikkaopiston kanttivehkeiden käyttämiseen, joten voi kantata ne myös itse.
2.3.2003 Peltien odottelua. Pikku visiiitti verstaalla. Pöytälevyn suoruuden tarkistelua ja pientä viilailua. 20 min
05.03.2003 Tänään alkoi polttoainetankkien valmistus yhdessä Pensaan Olavin kanssa, joka on ammattikorkeakoulussa hitsausasiantuntijana. Materiaalina on millinen merialumiini, joka hitsataan kasaan tigillä. Tankkeihin tulee VDO:n polttoaineanturit, joita on jonkin verran lyhennettävä. Polttoaineen ulostuloon on liitetty öljysäiliössä käytetyt teräksiset siivilät, joiden silmien läpimitta on hiukan yli millin luokkaa. Eipähän pääse ötököitä letkuihin. Tyhjennysnipat, korkit jne. tilasin Aircraft Sprucelta. Tunnin uurastuksen jälkeen valmiina olivat molemmat tankit kantattu ja palat leikattu kylkiä lukuunottamatta. 2 h
06.03.2003 Odottavan aika on pitkä. Päiväkirjan mukaan tilasin pellit tammikuussa mutta vieläkään ei ole tavaraa kuulunut. Niinpä taas soitin Curtille, joka lupasi pistää heti osan tavarasta tulemaan.
12.03.2003 Vierailulla Nakkilassa, jossa Reikon Jukka rakentaa RV 7:ää. Hänen ystävällisellä opastuksellaan opettelin kantaviin rakenteisiin tarkoitettujen niittien asennusta. Jukka opasti lisäksi työkalujen käytössä ja valinnassa sekä niittauksen valmistelussa. Mukaan tarttui lisäksi paljon hyödyllistä luettavaa.
12.03.2003 Pellit lähtivät kuulemma postitse Ruotsista
18.3.2003 tuli ekat pellit, mutta vain kolme paksuinta kappaletta. Nyt päästään alkuun ! Curtilla on ollut materiaalin saantivaikeuksia, mutta hänen arvionsa mukaan saan loput materiaaleista kolmen-neljän viikon kulttua. Olavin kanssa jatkettiin tankkien valmistusta. 3 h.
20.03.2003 GRRR ! Pikku lipsahdus pajalla maksoi 50 euroa. Ruuvimeisseli osui polttoaineanturin mittaosaan, joka tietenkin hajosi. 1h. Että voi olla epäonnea !
4.4.2003 Aikaa on kulunut viime päivinä viitisentoista tuntia eri puolille konetta tulevien pikkuosien nakertelussa. Valmiina ovat nyt mm. etusolan ja siivekkeiden kiinnikkeet, muutama rungon pidempi tukisalko. erilaisia tukikappaleita jne. yhteensä noin kolmisenkymmentä osaa. Suhteessa aikaa kuluu melkoisesti osien tarkkaan piirtämiseen, varsinainen valmistaminen sujuu vaivatta koulun konepajan ja oman verstaan työvälineillä. Erityisen paljon käytin aikaa koekanttausten tekoon .063 -vahvuisella alumiinilla, jotta salkojen mitat olisivat tarkoin kohdallaan. Niinpä lopulta - peräti kuuden koekappaleen jälkeen- rohkenin pistää metrisen kappaleen kanttikoneen hampaisiin. U:n muotoinen salko onnistui niin hyvin, että heittoa ei ollut havaittavissa. Kaikkien osien reunat on hiottu sileiksi hyvän rakennustavan mukaisesti. Salkojen kanttauksessa on käytetty kaavaa r= 3xt (kanttauksen säde on vähintään .090 ja .063 vahvuisilla levyillä 3x ainevahvuus), jolloin taitettuun reunaan ei pitäisi syntyä mikromurtumia. Taivutusten kulmat on tarkistettu tarkkuusastemittarilla.
7.4.2003 Viikonloppu meni pikkuosien väsäilyssä yht. 10 h. Kaikki .090 ja .063 -vahvuiset alumiiniosat alkavat olla valmiina. Lisäksi kaikki .125-vahvuiset osat on piirretty. Jälleen soitto Curtille, joka lupasi lähettää (vihdoin !) loputkin materiaaleista tällä viikolla.

14.4.2003 Kaikki 0.125, .090 ja .063 -vahvuiset osat valmiina, kuten siivekkeiden, sivuperäsimen, etusolakon, streevojen, ankkurointiliinojen ja turvavöiden kiinnikkeet. Lisäksi tein koko joukon eri puolille konetta tulevia vahvikkeita. Samoin polttoainetankit ovat 90-prosenttisesti valmiit. Tankkien tiivistämisessä on käytetty polttoainetta kestäviä materiaaleja ja tiivisteainetta (HOLDTITE). Siivilän virkaa toimittavat öljysäiliöissä käytetyt ruostumattomasta teräksestä valmistetut siivilät, joissa oli sopiva silmäkoko. Sähköiset anturit ovat VDO:n valmistamia, jotka lyhennettiin sopiviksi piirustusten mukaan. Ennen umpeenhitsausta puhdistin tankit vielä kerran paineilmalla ja pirtulla, jotta sinne ei jäisi valssirasvaa ja metallinmuruja. Tankit koeponnistetaan ja huuhdotaan kolmen tunnin ajan ennen asennusta. Myös hitsaussauma tarkistetaan sopivalla menetelmällä.
Curt EI VIELÄKÄÄN ole lähettänyt materiaaleja, joten ei ei auta muuta kuin odottaa. Päätin, että jos toimitus ei lähde kahden viikon kuluessa, pitänee Arigon tilaus perua kokonaan ja tilata rungon tai siipien rakennussarja suoraan Zenairilta.
17.4.2003 Pöydän suoruus ja vaakitus korjattu ja tarkastettu. Ongelmanahan oli se, että rakennustilan lattia on kalteva. Niinpä hain Puukeskuksesta hiukan kakkosnelosta. Sitten koko pöytälevy irti ja vesivaakaa käyttäen alle kakkosnelosesta suorat, levynmittaiset tuet pitkittäin ja poikittain.
20.04.2003 Lentämässä Kuljun Heikin Zenairilla Kauhavalla. Kone liikkuu todella vaivattomasti ja kevyesti termisessäkin säässä. Oikeastaan en ihan odottanut näin hyvää käsiteltävyyttä hyvien nousu- ja laskuominaisuuksien lisäksi.
Tilauksen kanssa vieläkin vaikeuksia. Tilasin kymmenen pintapeltiä ,mutta Curtin mukaan mukana on vain kuusi. Lisäksi puuttuvat 1/8 clecot, AN-niitit ja kaikki 0.93 -vahvuiset L-profiilit, jotka on korvattava .125 -paksuisella tavaralla (mikä tuottaa vain hieman vahvemman rakenteen kantaviin osiin).
Juuri äsken kiitolinjalta soitettiin, että pellit ovat Porissa ! JEP ! Illalla rakennetaan peräsintä !